Sunnuntaina lähdettiin kaameassa ilmassa kisoihin Purinalle. Anna ja Marta lähtivät onneksi mukaan, joten pääsin autolla. Houkuteltiin Milla mukaan ja otettiin Metkakin seuraksi. Siimes oli tehnyt tosi kivan radan. Vinha lähdössä taas oma ihana itsensä ja nyt varasti. Eka rima alas, valssi täysin myöhässä ja mä koiran tiellä. Sitten tuli vielä tokakin rima alas. Tässä vaiheessa olin jo varma, että jokin on nyt vinossa. Jatkoin kuitenkin matkaa, koska halusin päästä kontakteille (tyhmä, mikä tyhmä).  Keinulta hyppäsi, mutta en käskyttänyt normaalisti. Olin niin psyykannut itseäni puomin kunnolliseen suorittamiseen. Tosi hyvä puomi, meni oikeaan kohtaan ja kehuin kunnolla, pari estettä myöhemmin A ja myös hieno. Eli eiköhän kontaktit voi onnistua kisoissa myös silloin, kun on nolla alla. Pitää vaan luottaa koiraan ja itseensä. Sitten ohjasin huolimattomasti ja hyl, kun yksi hyppy jäi välistä. Kepeillä Vinha oli tosi hidas ja siinä kohtaa lähdin juoksemaan vaan kovaa, että tulisi mun perään ja lopettaisi kesken. Teki kepit kuitenkin loppuun, mutta viimeisiä hyppyjä ei enää hypitty. Olin tosi onnellinen, että Patrician aika oli jo seuraavan päivänä, koska kaikki ei ollut ihan kohdillaan.

Maanantain tuli sitten Patricia tsekkaamaan koirat.

Vinha: oikean puolen lihakset OK. Lanneranka kiertynyt vasemmalle. Rintarangan vasemmanpuolen lihakset jumissa.  

Vinha relasi hyvin eli oli varmaan kipeä ja hoito tuntui hyvältä. Jumit on todennäköistä seuraista muutamasta taklauksesta, joita on saanut Martalta. On tosi harmi, että Marta välillä taklailee Vinhaa, kun ovat irti, sillä ne kuitenkin pääasiassa juoksevat keskenään, mikä on tietysti hyvä asia. Pahin taklaus kävi niin, että Vinha oli ensin irti ja Marta päästettiin vasta sen jälkeen vapaaksi. Juoksi täysiä Vinhan kiinni ja sitten jysähti. Nyt kokeillaan vielä niin, että pääsevät aina yhtä aikaa vapaaksi. Jos taklaukset jatkuvat, niin sitten ei voida pitää niitä yhdessä irti.

Metka: rintarangan lihakset jumissa. Niskan oikea puoli jumissa.

Ruska: selän oikea puoli & oikea takajalka jumissa. Niska jumissa, selkäranka jäykkä (yleistä vanhoilla koirilla.)

Patricia tulee seuraavan kerran vasta helmikuussa. Vinhalle sain ohjeeksi varata uuden ajan kuukauden päähän Annalle aistiin. Jumit saatiin hyvin auki, mutta kuukauden päästä on hyvä käydä uudestaan. Patricia sanoi, että voi soittaa Annalle ja selittää, mitä on tehnyt aikaisemmin.

Kysyin Patrician mielipidettä Back on Track tuotteista ja niiden perusteella taitaa Vinha nyt jäädä ilman. Tavalliset takit ajavat saman asian. Onneksi en vielä ole ehtinyt tilata takkia ja alustaa Vinhalle. Olin kyllä jo päätymässä pelkkään alustaan. Puhetta tuli obtrack takeista ja ne alkoi kuumottaa. Hinta on vaan aika suolainen. Toisikohan joulupukki Vinhalle sellaisen?