Eilen oli ekat Piepposen vetämät treenit. Sain jo heti tosi hyviä juttuja. Kädellä ei "hakata" vaan sitä pidetään ihan vakaana ja liikutaan itse eteenpäin. Sanon myös herkästi "Vinha, Vinha, Vinha", mutta senkin voisi estää ohjaamalla paremmin ja jättää tuollaisen käskytyksen hätätilanteiden varalle. Tein pätkän uudestaan keskittyen käsiin ja se meni tosi paljon paremmin. Keskityin käsiin niin paljon että ääneen en sanonut mitään. Eipä niitä estekäskyjä paljon tarvitse jos ohjaa käsillä hyvin. =) Unohdin jopa kerran harjoituksen kun mielessä oli vaan kädet. ;)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />


Mielenkiintoinen juttu oli myös se, että kun laitoin Vinhan paikalla makuuseen rataantutustumisen ajaksi, niin aluksi se haukkui ja muutaman kerran sain käskeä uudestaan, mutta sitten se rauhoittui ja oli hiljaa paikallaan. Kävin kerran palkkaamassa, kun oli hyvin paikallaan hiljaa, mutta tämän jälkeen yltyi taas haukkumaan. Kun käskin taas muutaman kerran, sain sen olemaan hiljaa. Kisoissa Vinha osaa rauhoittua häkissä, mutta hallissa olevaan häkkiin ei todellakaan rauhoitu. Varsinkin silloin kun on kouluttaja, niin olisi ihan kiva, että kaikki kuulee mitä kouluttaja sanoo, joten jotain täytyy taas kehitellä, että Vinha on hiljaa. Tottakai ihanne olisi, että se olisi hiljaa aina, mutta rehellisesti en usko siihen vaihtoehtoon.


Patricia tulee seuraavan kerran tsekkaamaan koirat 27.10. Edellisestä kerrasta onkin jo vähän aikaa. Metkalla ja Ruskalle on vielä pidempi väli, kun viimeksi olivat molemmat mökillä ja sitä edellisellä kerralla Metkalla oli juoksu. Mutta nyt pääsevät toivottavasti kaikki.

Ruska on ottanut ilolla vastaan uuden back on track alustan. Se on laitettu sen lempipaikalle ja siellä se tykkää edelleen olla. Kauppias varoitteli, että ihmisille tuote saattaa aluksi aiheuttaa päänsärkyä ja pahaa oloa, mutta eipä taida Ruskalla olla sellaisia oireita, kun aina omalle paikalleen menee. Nyt täytyy tarkemmin tutustua, mistä ostaisin Vinhalle takin ja jonkun alustan. Takkia pitäisi päästä kokeilemaan tai sitten niin, että sen saa palauttaa, jos ei olekaan sopiva.

Hulluilla päivillä oli tarjouksessa Moccamaster. Mulla on uusi kahvinkeitin, mutta siitä tulee kitkerää kahvia. En ole uskonut ennen, että keittimellä on merkitystä, mutta Millalla ja Annalla on molemmilla masterit ja niillä molemmilla on tosi hyvää kahvia. Niinpä päätin nyt hankkia kunnon keittimen, että saan hyvää kahvia. =) Tervetuloa maistamaan! ;)