Viime viikko oli töissä todella kiireinen! Toivottavasti sama meno ei jatku ensi viikolla.

Alkuviikolla sain mielenkiintoisen sähköpostin ja Vinhan kaveriksi liittyi melkein Jymy. Järki voitti tällä kertaa ja Jymyn hankinta siirtyi tulevaisuuteen. Olen koko ajan miettinyt narttua, mutta viime sunnuntaina kun kirjoitin blogia jymymenestyksestä niin ajattelin, että Jymyhän olisi tosi hyvä nimi russelille. Sitten maanantaina sain tietää yhdestä vapaana olevasta uroksesta ja kävin todellisen henkien taiston, että emme menneet pentua katsomaan. Jymyhän sen nimeksi olisi tietysti tullut. Olen ajatellut, että urokset eivät ole mua varten, mutta toisaalta tähän kokoonpanoon uros voisi olla kyllä hyvä ratkaisu. Niin paljon ollaan tekemisissä Ruskan ja Metkan kansssa, että neljä narttua voisi olla vähän liikaa. Tai mistä sitä tietää. Mutta kyllä mä olen nyt kallistumassa urokseen... Aika näyttää! ;) Pablon kanssahan meillä synkkasi hyvin, joten miksi ei synkkaisi myös omassa kodissa asuvan uroksen kanssa.

Ensi sunnuntaina Metka ja Huima menevät luonnetestiin. Erittäin mielenkiinnolla odotan, miten ne siellä käyttäytyvät. Heti maanantaina 25.8. Metkalla on aika eläinlääkäriin ja se kuvataan selästä, lonkista ja kyynäristä. Kuvautetaan se samassa paikassa kuin Vinha eli HauMaussa Pauli Keräsellä. Saa nähdä löytyykö sieltä syy Metkan mielialavaihteluihin. Viime viikolla agitreenit olivat menneet taas tosi hyvin. :)

Eilen oli ATD:n hallituksen kokous ja huomenna on agilityn kouluttajakokous. Kouluttajakokoukset on jotenkin ahdistavia... Tällä kertaa tökkii tosi pahasti. Onneksi mennään ravintolaan ja saa sentään hyvää ruokaa. Hyvä ruoka, parempi mieli. =)

Tässä muutama kuva vajaa kuukausi sitten kun treeneiltiin lähellä olevalla nurmikkoalueella. Ollaan ostettu ikeasta putki ja sitten on helposti nurmikkoon laitettavat kepit. Ruska ja Marta saivat tehdä vain putkea. Vinha ja Metka harjoittelivat molempia.

1827838.jpg

1827840.jpg

1827841.jpg

1827848.jpg