Tiistaina ei ollut Vinhan treenejä, kun hallissa oli tokokurssi, joka oli varattu jo kauan sitten. Ensi viikollakaan ei todennäköisesti päästä treeneihin, kun Patricia tulee maanantaina ja tiistaina pidetään varmaan huilipäivä. Jotenkin luulen, että jumeja on...

Eilen oli Martan treenit. Treenit kuvattiin ja kauden lopussa kuvataan uudestaan ja katsotaan, mitä on opittu. En ole ihan varma, oliko tarkoitus kuvata treenejä myös puolessa välissä kautta. Helena ja Ville olivat suunnitelleet monta pätkää, joista jokainen sai valita itselleen sopivimman. Me tehtiin yksinkertainen pätkä, hyppy, käyrä putki, hyppy. Laitoin vikan hypyn taakse alustan ja sinne namin. Marta meni tosi hyvin ja haki suoraan esteen väliin. Sitten lisättiin harjoitukseen vielä kaksi hyppyä ja yritettiin päästä uudestaan putkeen. Ekalla kerralla tuli kolmennen hypyn ohi, mutta tokalla yrityksellä sain sen tekemään sen. Vähän oli kyllä takkuista lopussa.

Lopuksi teimme vielä pätkän, jossa oli kaksi hyppyä suoraan, otettiin koira vastaan esteiden takaa. Laitettiin käyrään putkeen, joka oli vähän vinoittain, valssilla (ei se ehkä ihan valssi ollut, mutta mä oon huono näissä ohjausten nimissä) ja sitten takas, ekalla kerralla yksi hyppy ja tokalla kaksi hyppyä. Marta pysyi tosi hyvin paikallaan ja kuunteli, mitä sille sanoi. Kehuin sitä ja se nytkähti, mutta tajusi ettei se ollut kutsu. Kun kutsuin tuli tosi lujaa ja oikein vikisi tullessaan. JEAH!!! Mä olen itse tosi epävarma, miten se esteille hakee ja yritin muka auttaa sitä putken jälkeiselle hypylle, mutta oikeasti vain häiritsin sitä. Tosta tavasta mun on päästävä vikkelästi eroon. Marta hyppäsi hypyn, mutta seuraavaa ei oltaisi enää pystytty tekemään, jos oltais yritetty. Sain palautetta koiran häirinnästä ja tokalla kerralla ohjasin (ainakin yritin) kuten osaavaa koiraa. Teki koko viiden esteen pätkän hyvin ja lujaa. Hyppyjen takana ei ollut edes alustaa. Marta tykkää leluista ja palkkasin itsetehdyllä sukkalelulla. Se oikein murisi taistellessaan. Sitä ei ole aikasemmin tehnyt mun kanssa. Muutenkin se oli ihan intona. =) Tehtiin myös 4 toistoa puolikkailla kepeillä ohjureiden kanssa.

Metka oli aluksi innokas ja leikki ketun kanssa. Teki hyviä pätkiä ja Eila jopa myöhästyi valsseissa ym. Eli pikkuhiljaa alkaa vauhtia löytymään. Kiva, kiva, kiva. Vikan pätkän aikana ei ollut enää niin pirteä, mutta teki ihan OK:sti. Metkan menossa on jotain tosi kivaa silloin kun se on tosissaan. Metka on aika kuuliainen koira ja silloin kun se tekee tosissaan niin se yrittää kyllä parhaansa. Korjaa hyvin myös Eilan virheitä. ;)

Seuraavia treenejä odotellessa... :)